Perhetaustan vaikutus hyvinvointiin ja mielenterveyteen

Virallisesti tilastokeskuksen mukaan perheeseen kuuluu yhdessä asuva pariskunta, joka on avio- tai avoliitossa ilman lapsia tai lapsien kanssa, jompikumpi vanhemmista ja hänen lapsensa sekä samaa sukupuolta oleva pariskunta ilman lapsia. Suomessa on melko suppea käsitys perheestä. Perheeseen kuuluu vain ydinperhe, jos isovanhemmat tai muut asuvat samassa taloudessa, he eivät virallisesti kuulu perheeseen. Esimerkiksi isovanhemmat muodostavat erillisen perheen (Tilastokeskus).

Lapsiperheet kohtaavat usein monia haasteita samanaikaisesti; opiskelun tai uran ja perheen yhdistäminen, lasten kasvatus, asuinolojen mahdolliset muutokset, päiväkodin/koulun kanssa toimiminen ja samalla omien arvojen ja tavoitteiden pohdinta, kaikki tämä kuuluu elämänvaiheeseen, jossa usein vasta jälkeenpäin ehtii huomata, kuinka hyviä hetkiä se on pitänyt sisällään (Laajasalo - Pirkkola, 2012).

Lapsiperheet ovat monien muutospaineiden alla, kun kaikkien perheenjäsenten roolit muuttuvat nopeasti. Muutostilanteisiin liittyvät asiat, kuten luopuminen ja uusiin asioihin valmistautuminen vaativat voimavaroja. Muutokseen joutuvat usein niin elämäntilanne, parisuhde kuin käsitykset itsestä ja puolisosta. Vanhemmat luovat sääntöjä ja opettavat käytäntöjä lapsilleen. Vanhempien keskeisenä haasteena on työn ja perheen yhteensovittaminen. Etenkin lapsiperheiden isät tekevät muihin työssäkäyviin verrattuna useammin pitkiä työpäiviä ja kiireisyys, väsymys ja stressi ovat suomalaisten lapsiperheiden vanhempien keskuudessa yleisiä. Vanhemman kokema stressi puolestaan vaikuttaa kielteisesti lapsen ja vanhemman suhteeseen ja lapsen hyvinvointiin (THL, 2016).

Perheen muodostuttua lapsen kehitykseen vaikuttaa varhainen vuorovaikutus läheisten kanssa. Vanhempien kyky vastata konkreettisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin suojaa lapsen mielenterveyttä. Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapsiperhe –projektissa vauvaperheiden nimeämistä varhaisen tuen tarpeista suuri osa liittyi vanhemmuuteen ja esiin nousivat esimerkiksi epävarmuus vanhempana, yksinhuoltajuus ja itsetunto-ongelmat (Laajasalo - Pirkola, 2012).

Ihminen on sosiaalinen eläin. Vauva altistuu muiden ihmisten vuorovaikutukselle heti syntyessään ja näin, vuorovaikutuksen jatkuessa, vauva kehittyy. Vanhemmat vaikuttavat lapseensa suuresti: lapsi perii vanhemmiltaan geenit. Äidin teot vaikuttavat lapsen kehitykseen jo sikiöaikana. Äidin huumeiden käyttö sekä tupakka, alkoholi ja jotkin lääkeaineet vaikuttavat sikiön kasvuun ja kehitykseen haitallisesti. (Nordling – Toivio 2013. S.92-93.)

Vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä on kaksisuuntaista, lapsi vaikuttaa vanhempaan ja vanhempi lapseen. Jos vuorovaikutus on heikkoa, saattaa vuorovaikutussuhteessa ilmetä fyysistä, psykologista sekä sosiaalista turvattomuutta. Psyykkinen sairaus saattaa vaikuttaa vanhemman reagointiin, elekieleen, puhetapaan, olemukseen sekä ilmehdintään riippuen sairauden laadusta. Vanhemman omaavat ajatusmallit vaikuttavat myös lapseen ja lapsi kehittyy niiden keskellä. (Ruokonen 2002. S16.)

Vanhempien lämmin ja turvallisuutta luova suhde lapseen auttaa tätä hänen kaikissa elämänvaiheissaan. Kouluikäisellä lapsella, jolla on myönteinen suhde vanhempiin, on todennäköisemmin myös myönteiset kaverisuhteet ja myönteinen minäkäsitys. Perheeseen liittyviä lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavia riskitekijöitä ovat muun muassa vanhemman välinpitämättömyys ja valvonnan puute, alhainen sosioekonominen status, väkivalta, psyykkinen sairaus, vanhempien väliset jatkuvat riidat ja konfliktit sekä avioero (Laajasalo - Pirkola, 2012).

Jos vanhemmilla tai toisella vanhemmalla on mielenterveysongelma tai –häiriö, lisää se lapsen riskiä sairastua mielenterveysongelmaan. Vanhemman diagnoosi ei sinänsä vaikuta lapsen kehitykseen vaan se, millainen toiminta- ja vuorovaikutus perheessä vallitsee (Mielenterveysseura.fi). Vanhemmiltaan lapsi saattaa periä alttiuden sairastua, mutta sairastumista ei tapahdu, ellei jokin sitä laukaise. Jos lapsen elämässä on paljon suojaavia tekijöitä, esimerkiksi tiiviit sosiaaliset suhteet, on sairastumisen riski pienempi kuin silloin, jos suojaavia tekijöitä olisi riittämättömästi. (Nordling – Toivio 2013, S178, 197-198, 205).

Lapsen on helpompi ymmärtää vanhempaansa, kun hänelle puhutaan ja kerrotaan oman vanhemman sairaudesta tai häiriöstä. Lapselle on tarjottava ikä-tasoaan vastaavaa tietoa, jotta asioille ja tapahtumille saataisiin ymmärrettäviä selityksiä. Ymmärrys tukee lapsen kehitystä. Jos lapsen vanhemmalla on todettu tai todetaan mielenterveysongelma, täytyy perhettä seurata sekä tukea jotta lapsi ei tulevaisuudessa sairastuisi. (Ruokonen 2002. S16-17.)

Lähteet: 

Laajasalo, Taina. Pirkola, Sami. 2012. Ennen kuin on liian myöhäistä – Ehkäisevän mielenterveystyön toimivia käytäntöjä palvelujärjestelmän kehittäjille. Verkkojulkaisu. <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90874/URN_ISBN_978-952-245-686-1.pdf?sequence=1>. Luettu 31.03.2017

Mielenterveysseura. Internetjulkaisu. <http://www.mielenterveysseura.fi/fi/kehittämistoiminta/mielenterveysosaaminen/nuoren-mielen-ensiapu/mielenterveysongelmat-perheessä> Luettu 1.4.2017.

Nordling, Esa – Toivio, Timo 2013. Mielenterveyden psykologia. 

S92-93, 178, 197-198, 205.

Ruokonen, Tiina 2002. Vanhemmuus ja mielenterveysongelmat. Diakonia-ammattikorkeuakoulu. S 16-17.

THL. 2016. Lapset ja perheet. Verkkojulkaisu <https://www.thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/elamankulku/lapset-ja-perheet >. Luettu 01.04.2017

Tilastokeskus. Perhe. <http://www.tilastokeskus.fi/meta/kas/perhe.html>. Luettu 31.03.2017