Kriisit
KRIISIT
Traumaattiselle tapahtumalle
on olemassa tunnusmerkkejä:
-Tilanne on tapahtunut ilman
minkäänlaista varoitusta ilman, että siihen on kyetty ennalta valmistautumaan
-Tilannetta ei pystytä
kontrolloimaan mitenkään omalla käyttäytymisellämme
-Tilanteet/tapahtumat ovat
sellaisia, että ne saattavat muuttaa elämänarvojamme. Tulemme esimerkiksi
tietoiseksi omasta haavoittuvuudestamme ja maailmankuvamme sekä elämänarvomme
saattavat muuttua. Yleensä traumaattisen kokemuksen jälkeen perheen ja
läheisten tärkeys korostuu elämässä.
-Elämä muuttuu ja ihmisellä
on edessään mahdollisesti hyvinkin rankka sopeutumistehtävä.
Sopeutumistehtävään saatetaan tarvita tueksi ulkopuolisia henkilöitä (Saari
2000, 22-27).
Kriisin uhreja eivät ole
pelkästään tapahtuman kokeneet vaan myös he, keitä tapahtuma on syvästi
järkyttänyt. Myös tapahtuman niin sanotut ulkopuoliset saattavat tarvita
tapahtuman jälkeen psyykkistä apua. Tapahtuman aiheuttajat - esimerkiksi
ihmisen yliajossa autoa ajanut henkilö - saattavat myös kärsiä psyykkisestä
vammasta ja myös heille on tarjottava apua (Saari 2000, 33. 38.).
Ihmiset ovat kaikki erilaisia
ja niin myös kriisin jälkeen jokaisen reaktiot ovat erilaisia. Traumaattisen
kokemuksen käsittelyssä on kuitenkin kaikilla tunnistettavana tietyt vaiheet.
Traumaattisen kokemuksen käsittelyprosessiin kuuluvat psyykkinen sokki,
reaktiovaihe, työstämis- ja käsittelyvaihe sekä uudelleen orientoitumisen
vaihe.
Ensimmäinen reaktio
tapahtuneeseen on psyykkinen shokki. Tapahtunut ei tunnu todelta emmekä pysty
psyykkisesti käsittelemään sitä. Saaren (2000) teoksessa todetaankin hyvin,
että ”psyykkisessä sokissa mieli ottaa aikalisän”. Psyykkisen sokin tarkoitus
on suojella mieltämme siltä, mitä se ei pysty sillä hetkellä käsittelemään sekä
pitää meidät hengissä. Psyykkisessä sokissa ihminen ei välttämättä tunne
tunteita eikä kipua ja hänen aivokapasiteetistaan on suurempi osa käytössä kuin
normaalisti. Sokkivaihe kestää normaalisti parista tunnista vuorokauteen.
Psyykkinen sokki muuttuu
jossakin vaiheessa reaktiovaiheeseen. Tällöin vaara on jo ohi ja alamme
ymmärtää, että tapahtunut on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa myös tunteet
tulevat pintaan ja ne koetaan yleensä voimakkaina. Myös somaattisia reaktioita
saattaa ilmetä, kuten vapinaa, pahoinvointia, kuvotusta, sydänvaivoja,
lihassärkyjä, huimausta sekä väsymystä. Voimakkailla tunteilla on kuitenkin
tarkoituksensa: niillä työstämme tapahtunutta ja Saaren (2000) sanoin
”reagoimme kokemusta ulos itsestämme”. Reaktiovaiheen normaali kestoaika on
suunnilleen kahdesta neljään päivään.
Reaktiovaiheesta liu’utaan
työstämis- ja käsittelyvaiheeseen, jossa ihminen työstää tapahtunutta päänsä
sisällä tietoisesti tai tiedostamattomasti. Tapahtuneen aiheuttamat voimakkaat
tunteet ja muistot eivät sinänsä katoa minnekkään, niitä vain ei välttämättä
enää ajatella läheskään koko aikaa valveillaoloajasta. Eritasoiset keskittymis-
ja muistivaikeudet ovat pään sisällä tapahtuvan tapahtuman työstämisen
seurausta ja ne ovat tässä vaiheessa melko tyypillisiä.
Kun tapahtunut hyväksytään ja
pystytään jo katsomaan pitkälle tulevaisuuteen ilman, että muistot tapahtumasta
häiritsevät jatkuvasti ajatteluamme, voidaan antaa tilaa uudelleen
orientoitumiselle. Hyväksytään tapahtunut ja luovutaan mahdollisesta kriisin
aiheuttamasta surusta (Saari 2000, 41-70).
Debriefing eli jälkipuinti on
ryhmäkeskustelu, joka tapahtuu kolmen – viiden vuorokauden kuluttua
tapahtuneesta kriisistä. Sen tavoitteena on edistää toipumista ja lievittää
jälkiseurauksia (Psykoterapiakeskus.fi).
Aila Nieminen (2007)
haastatteli pro gradu –tutkielmassaan vapaaehtoistyöntekijöitä debriefing
työstään. Debriefing-kokoukset ovat kaikki uniikkeja ja istunnon jälkeen
mietitään, onko niitä tarpeen järjestää lisää. Yksi istuntokerta ei sen
välttämättä syystä tai toisesta riitä. Joskus jo ensimmäisen istunnon jälkeen
voi olla todettavissa, että tietyt paikalla olleet henkilöt tarvitsevat
jatkohoitoa yleensä terapian muodossa. Istunnon vetäjä voi auttaa tässä
tilanteessa jatkohoitoon ohjaamisessa (Nieminen 2007, 44).
Lähteet:
Nieminen, Aila (2007) ”Mitään
todella olennaista ei kuitenkaan jäänyt puuttumaan.” – Debriefing vapaaehtoistyöntekijöiden
kertomana. Tampereen yliopisto. 3, 44.
Psykoterapiakeskus.
Debriefing. Verkkosivusto. <https://vastaamo.fi/psykoterapia/debriefing>.
Luettu 10.04.2017
Saari, Salli (2000) Kuin
salama kirkkaalta taivaalta - Kriisit ja niistä selviytyminen. Otava. 22-27,
33, 38, 41-70.
Kommentit
Lähetä kommentti